Kesän kuulumisia

/ heinäkuu 19, 2018

Helteitä on riittänyt nyt niitä kaipaaville. Meille ja koirille riittäisi kyllä vähempikin lämpö. Keskipäivällä koirat ei suostu käymään kuin tarpeillaan ja heti takaisin ilmalämpöpumpun viileyteen. Jäiset rustoluut on olleet koirille mieluista herkkua ja samalla hoituu hampaidenkin hoito. 

Mutta asiaan. Mistähän sitä alkaisi? Olen ollut niin huono käsittelemään valokuvia, joita on tullut kesän aikaan räpsittyä, joten pitää palata vielä menneeseen. Eli mehän ajeltiin kesäkuun alussa pikainen yhden yön reissu Keski-Suomeen meidän ystävien luo. Siellä leotytöt pääsi pitkästä aikaa touhuilemaan Gildan ja Caprin Loitsu-veljen ja Velho-isän kanssa.


Gilda ja Velho-iskä ottavat rennnosti muiden touhuja seuraillen 😉


Iskä & Gilda-tytär 

Lisäksi meidän Nero -kasvatti (Karhuahon Kanssas Minne Vaan) ajeli Virpin kanssa meitä moikkaamaan. Kylläpä siinä oli leopojalla ensin ihmettelemistä kun äiti, täti ja kaksi siskoa intoili ympärillä. Nopeasti kuitenkin hämmästys hävisi ja leikit alkoivat.


Sisarusten tuumaus-tuokio 😉


Gilda-äiti lastensa Bean, Fidan ja Neron kanssa 

Kiva kun kävitte meitä moikkaamassa Nero ja Virpi! Sekä Nannalle ja Markolle kiitos yöpaikasta 🙂

Tämän reissun jälkeen on tullut jo välissä muitakin uutisia, kuten meidän pentusuunnitelmat, jotka eivät sitten ikävä kyllä tällä kertaa toteutuneetkaan. Harmi juttu, mutta kaikella on aina joku tarkoituksensa kuitenkin. Meidän ei ollut vielä tarkoitus miettiä Fidan pentusuunnitelmia tälle vuodelle, mutta koska Gildan pentusuunnitelmat eivät onnistuneet, on haaveita kohti mentävä ja odottelemmekin Fidan juoksuja alkavaksi… josko niitä pentusia meillä vielä tänä vuonna olisikin? Aika näyttää 
Lisätietoja meidän suunnitelmista tulossa myöhemmin…

**************************************************************************
Sitten menneen viikonlopun reissu-tunnelmiin.. Ajelimme viime perjantaina jälleen Keski-Suomeen Nannan ja Markon luokse yöksi. Tällä kertaa meillä oli mukana vain Fida ja Bea, koska olimme menossa Laukaaseen näyttelyyn lauantaina. .

Meillä olikin oikea Karhuaholaisten päivä 
Kassu, Karhuahon Pauhaava Sydän AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP *Kassu oli ainut SA:n saanut uros
Bea, Karhuahon Kokonaan Sun AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP ja sokerina pohjalla Beasta tuli SUOMEN MUOTOVALIO 🙂
Fida, Karhuahon Kimpale Kultaa VAL ERI1 SA PN2

Voitte varmasti kuvitella, että aika onnellisia kasvattajia asuu täällä osoitteessa 😉


Onnea Kassu & Heli 



Bea -uunituore Suomen muotovalio tuomari Mette Tuften vieressä 🙂


Fidakin porskutteli menemään hienosti 🙂

Tässä vielä pari kuvaa sisarus-kaksikosta ROP-VSP -kehästä 🙂

Näyttelyn jälkeen mentiin porukalla jätskille 🙂 Fida ja Kassu pääsivät yhdessä uiskentelemaan. Bea ei päässyt vielä kastelemaan itseään, vaikka eipä se Bea olisi tahtonutkaan… ei ole uiminen Bean juttu!

Kuumasta päivästä huolimatta päätettiin jäädä ryhmikehiin, koska meillä oli mahdollisuus käydä Nannan luona viilentymässä ja lepäämässä 🙂 Niin ja nauttimassa hirvenlihasoppaa! Nam!



Ryhmätuomarina oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa ja hän nosti meidät kuuden parhaan joukkoon, mutta palkintosijoille emme yltäneet.. hieno kokemus silti 🙂

**************************************************************************

Näyttelyn jälkeen meidän matka jatkui kohti Hauhoa. Kävimme katsomassa siellä kasvattimme Patrikin (Karhuahon Pyyhi Kyynelees) jälkikasvua 🙂 8 ihanaa mustanaamaa oli siellä meitä vastassa – en kestä, mitä pakkauksia! Olisin voinut napata pari mukaan, mutta harmi kyllä kaikki olivat jo varattuja 😉


Fida-täti ihmettelemässä, mikä on tuo kovaääninen porukka 😉 🙂


Fida ja Patrik jaksoivat kuumasta säästä huolimatta pienet leikkipyrähdyksetkin ottaa 🙂 Tähän kuvaan ikuistui mainiot ilmeet 😀


”Joko voidaan lähteä kotiin? Reissussa rähjääntyy ja kotiin on jo ikävä…”

Vaihtelu virkistää ja reissussa on kiva käydä, mutta kotiin on aina ihana tulla! Nyt me odotellaan syksyn saapumista, uiskennellaan ja kammataan urakalla vaihtuvaa karvaa irti… sen uuden muhkean turkin toivossa. Katsotaan, milloin sitä jaksaa vääntäytyä jonnekin kehän laidalle… nyt on kuitenkin saavutettu riittävästi ja enemmänkin kuin osattiin unelmoida 🙂 

Kivaa kesän jatkoa kaikille! Ja täältä kautta vielä kaikkea hyvää Patrikin ja Kaislan pennuille elämässään uusissa kodeissaan, jotka heitä odottavat jo ensi viikolla… 

**************************************************************************

Lisätty uusia kuvia / New photos: 

Gilda
Fida
Bea
Kuvagalleria / Gallery

Kassu (Karhuahon Pauhaava Sydän)
Nero (Karhuahon Kanssas Minne Vaan)