On aika siirtää kotisivut uudenlaiselle pohjalle. Hieman vaatii opettelua ja totuttelua, mutta näiden myötä päivittäminen helpottuu ja toivottavasti myös nopeutuu 😉 Kotisivut taitaa kyllä olla facebookin myötä ”out of model”, mutta minä sodin tätä ajatusta vastaan edelleen…
Toivon, että vielä koittaisi se aika, että koirakasvattajat alkaisivat pitämään enemmän kotisivuja yllä ja sieltä löytäisi helposti tietoa ja myös kuvia yms. Toivossa on katsokaas aina hyvä elää 😀

Mutta niin. Ensimmäinen kuukausi vuodesta mennä hurahti. Toisaalta onneksi. Tammikuu on aina ollut itselle se ikävin kuukausi, eikä yhtään asiaa helpota isän äkilliseen kuolemaan liittyvät vuoden takaiset muistot 🙁

Tammikuusta jäi onneksi mukaviakin muistoja. Tavattiin Kajaanin näyttelyssä 13.1. kaksi meidän kasvattia: Aaron ja Kassu. Aaronia ei oltukaan päästy tapaamaan sen jälkeen kun Aaron meiltä lähti 8 viikkoisena. Kylläpä oli ihanat pojat molemmat -ei voi muuta sanoa!
Aaron osallistui samalla myös ensimmäiseen näyttelyynsä ja tulos oli hienosti NUO EH2
Kassu voitti puolestaan luokan tuloksena NUO ERI1. SA jäi tällä kertaa saamatta.

Karhuahon Komia On Aina Komia ”Aaron” Karhuahon Pauhaava Sydän ”Kassu”


Omista tytöistä Bealla meni yli odotusten, tuloksena NUO ERI1 SA PN2 vara-SERT vara-CACIB. Erityisen hienoa tästä tekee se, että ystäväni Riina esitti ensimmäisen kerran Bean alusta loppuun saakka itse! Olen niin ylpeä tästä parivaljakosta 🙂

Fida puolestaan oli ilmoitettu avoimiin, ettei siskokset olisi samassa luokassa. Tyytyväinen pitää olla kun porukan nuorin oli ja tuloksena AVO ERI3! Hieman saa kuulemma kylkiluiden päältä ”tavara vähentyä” -en vaan varmistanut että koiralta vai handlerilta? 😉 😀

Mutta sokerina pohjalla, mehän saatiin vielä kasvattajaluokkakin sitten kasaan ja yllätykset eivät loppuneet, kun meidän kasvis-ryhmä oli lopulta KASV1 KP ROP-kasvattaja 🙂
Kiitos Kassun ja Aaronin perheille kun mahdollistitte tämän kokemuksen!


*********************************************************
Kasvattimme Nero (Karhuahon Kanssas Minne vaan) osallistui Suomen Leonberginkoirat ry:n Open Show:hun 27.1.2018 Lahdessa.
Tuloksena 2. sija avointen urosten 18kk-8v luokassa (muut kuin sertifikaatilla palkitut)
-ilmoittautuneita luokkaan oli 6, joten hienostihan se meni 🙂
Virpi sai Nerosta kattavan arvostelun ja mukavan kokemuksen 🙂

Kyllä saamme kasvattajina olla ylpeitä meidän kasvateista!