Lauri Tähkä -pentueesta on kolme koiraa osallistunut Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa sydäntutkimuksiin. Tutkimus on osa nuorien leonberginkoirien äkkisydänkuolemia. Tutkimusryhmä yrittää selvittää virhegeeniä, joka tätä sydänkuolemaa aiheuttaa. Että voisimme tulevaisuudessa poissulkea jalostuksesta ne yksilöt, jotka tätä viallista geeniä kantavat.

Ikäväksemme kolmesta tähän asti tutkitusta yksi oli terve (Fida -Karhuahon Kimpale Kultaa), toisella (Bea -Karhuahon Kokonaan Sun) oli lepo-ekg:n aikana muutama yksittäinen lisälyönti ja tästä syystä tuloksissa lukee ”avoin” tällä kohdalla. Holter-tutkimuksessa lisälyöntien raja on 300 kpl ja tämä ylittyi Bean kohdalla tuplasti. Jos jotain hyvää haluaa ajatella niin lisälyönnit olivat yksittäisiä, eivätkä kaksois- tai kolmoislisälyöntejä/takykardia-jaksoja, jotka näitä sydänkuolemia ovat aiheuttaneet. Kolmas tutkittu (Patrik -Karhuahon Pyyhi Kyynelees) sai muutoin terveet paperit, mutta holter-tutkimuksessa oli YKSI kaksoislisälyönti. Ja koska näiden kaksois-ja kolmoislisälyöntien suhteen yksikin on poikkeava löydös niin holter-tutkimuksessa lukee ”osoittaa rytmihäiriön”, vaikka se nyt olikin yksi ainut, mutta silti poikkeava löydös. Bea ja Patrik tulevat menemään vielä uusintatutkimuksiin noin kolmen kuukauden kuluttua ja tällöin tutkimuksiin lähtee myös pentueen Gilda-emä. Lisäksi meidän pentueesta tullaan tutkimaan vielä ainakin 2-3 koiraa, joten tällöin noin puolet pentueesta olisi tutkittu.

Olemme äärimmäisen surullisia näistä uutisista ja toivomme kasvateillemme pitkää ikää näistä ikävistä uutisista huolimatta   Kunpa olisikin ollut se kristallipallo kertomaan…
Positiivista on kuitenkin se, että Bean ja Patrikin löydökset ovat niin lieviä, että mikäli uusinta-holterissa ei tule mitään pahempaa esille, voimme toivoa, että näiden löydösten seurauksena ei kumpikaan tule menehtymään, joskin siihen suurempi riski on kuin terveellä. On myös mahdollista, että nämä rytmihäiriöt tulevat lieventymään/korjaantumaan iän myötä niin kuin tutkijat ovat pientä mahdollisuutta ilmaan heittäneet?

Tämä pistää kyllä miettimään, mikä voi olla kaikkien näiden meidän vastoinkäymisten tarkoitus?

Toki tässä kohtaa tuohon äkkisydänkuolema-tutkimukseen liittyy vielä paljon kysymyksiä, koska mitään ratkaisevaa ei ole tutkimuksissa vielä selvinnyt. Tutkijat tekevät töitä löytääkseen geenivirheen, joka voisi aiheuttaa nämä nuorten koirien äkilliset sydänkuolemat. Meillä ei siis ole tällä hetkellä ohjeistusta siihen, miten näihin rytmihäiriö-löydöksiin tulisi suhtautua. Siis millaisessa tilanteessa tulisi esimerkiksi kokonainen pentue jättää jalostuksen ulkopuolelle ja missä tilanteessa pentueen vanhemmat tulisi poistaa jalostuksesta. Ilmassa on paljon kysymyksiä, joihin ei tällä hetkellä löydy vastauksia – ainakaan vielä ja pahimmassa tilanteessa koskaan emme saa lisätietoja. Selvää on kuitenkin myös se, että kun näitä rytmihäiriö-löydöksiä on niin laajasti eri suvuissa, että jos kaikki nämä suvut jätettäisiin pois jalostuksesta, joista näitä sairaita yksilöitä on löytynyt, tulisi geenipohja kaventumaan entisestään ja sen myötä tulisi sitten muut ongelmat. Siihenkään rodussa ei ole varaa, joten tarkkaa harkintaa vaatii se, miten rankasti lähdetään koiria rajaamaan pois jalostuksesta.

Näistä ikävistä uutisista johtuen pentusuunnitelmamme on peruttu -toistaiseksi.. Aika näyttää, ehkä lopullisesti? Useampi ihana koti olisi ollut jo mahdollisesti pentuamme odottamassa ja kovasti jo itsekin haaveilimme pienten tassujen ääntä kotiin.. katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt on mentävä näiden uutisten kanssa päivä kerrallaan