Elämä antaa ja elämä ottaa…

/ lokakuu 28, 2019

Tällä hetkellä ei takki vois olla tyhjempi ja eikä sydän enempää sykkyrällä… ainut keino mennä eteenpäin on ammentaa voimaa näistä kuvien kaltaisista hetkistä ❤️ Noista pienistä ihanuuksista, joiden vuoksi on jo niin monta vuorokautta valvottu, monet kyyneleet itketty ja huolet koettu…

En missään nimessä ole lähtenyt kasvatustyöhön mukaan vaaleanpunaiset silmälasit silmillä, vaikka aina pyrinkin nauttimaan näistä hetkistä täysillä, antamaan vähintään 110% sekä tunteilemaan joskus ehkä liikaakin toisten mielestä ❤️ En minä olisi minä jos en liikuttuisi ihanista kuvista ja viesteistä, joita aina silloin tällöin kasvattien omistajilta tulee.. ja jos en minä itkisi ja harmittelisi turhankin suotta… sitä sanotaan, että kasvattajana pitää välillä pystyä kovettamaan sydämensä sekä kasvattamaan paksu nahka. Se on varmasti totta, mutta silti se sisin ja oma minä kyllä on ja pysyy ❤️

Siinä missä ensimmäisen pentueen kanssa kaikki sujui suhteellisen kivuttomasti, on tämä toinen ollut täysin vastakohta… vaikka ollaan varauduttu “pahimpaan” ja tiedetään, että sitä unta ei tosiaan joka vuorokaudelle aina suoda niin menneellä viikolla meinasi mennä vati jo pahasti nurin. Kaikki alkoi pitkästä synnytyksestä, joka jatkui seuraavana päivänä eri vaiheineen päättyen lopulta sektioon. Tuo kaikki mentiin samoilla silmillä ja voin sanoa, että tuossa vaiheessa ei enää ollut omassa päässä varmasti yhtään järkevää aivosolua liikenteessä… ja niistäkin olisi ollut jossain kohtaa suunnattomasti apua. Onneksi meidän ympärillä on ihania ihmisiä, joiden avulla pysyin edes jotakuinkin tolkuissani.

Kun kaikki 10 pentua oli sitten vihdoin maailmassa, tuntui että voi huokaista.. mutta ei sitten kuitenkaan… menetettiin sektiolla syntynyt tyttöpentu perjantaina. Pieni helpotuksen huokaus pääsi kuitenkin siitä, että Gilda-mamma alkoi toipua pitkästä ja rankasta synnytyksestä ja hoiti pentujaan huolellisesti. Kun vain saisimme vielä maitoa tulemaan paremmin, ajattelin.
Viikonlopun koittaessa huoli siirtyi mamma-koiraan, jonka vointi ei ollut niin hyvä kuin olisi pitänyt. Ja taas sydän sykkyrällä valvottiin ja mietittiin mitä tehdä? Voin sanoa, että oman lisänsä huoleen toi se, että tiedät viikonloppuna avun olevan mahdollisesti jopa 3 tunnin ajomatkan päässä 😮 Voin sanoa, että sen todellisuuden tajuten saa viimeistäänkin huolikertoimet nousemaan… Se pahin pelko, että jospa tässä menetetään vielä emäkin 😭
Onneksi taas löytyi järjen ääni jostain muualta kuin oman pään sisältä ja hetki kerrallaan selvittiin eiliseen, parempaan luottaen…

Kun Gilda-mamman vointi alkoi tasaantua (kun mm. tajuttiin jättää kurjaa oloa aiheuttava lääke pois), heikentyi yhtäkkiä toisen tyttöpennun vointi. Kaikista yrityksistä huolimatta menetimme tuon toisenkin tyttöpennun 😢 Elämä antaa ja elämä ottaa… mutta jotenkin alkaisi tuntumaan, että nyt olisi vastustanut tässä kohtaa jo riittämiin ❤️

Nuo 8 ihanaa leonalkua vetää juurikin tällä hetkellä ahnaasti maitoa Gildan tissibaarista ja yritän olla kiitollinen ja ajatella, että tämäkin kokemus tekee meistä entistä nöyremmän sen edessä, mihin itse emme voi aina vaikuttaa ❤️

En voi todellakaan kyllin kiittää kaikkia teitä, jotka olette olleet tukena ja apuna monin eri tavoin 🥰




Share this Post