Meidän mamma-koira, Gilda on saavuttanut Suomen muotovalion arvon Lapinlahden näyttelyssä 1.7.2017 🙂 Tuomari Julija Aidietiene ihastui Gildaan todella ja valitsi Gildan rotunsa parhaaksi leonberginkoiraksi. Olimme tästä luonnollisesti otettuja, vaikkakin erityisen onnellisia kun vihdoin Gilda sai valioittavan sertinsä! Gilda kulki tosiaan Velho-isän jalanjälkiä: molemmat siis saivat valioitumistaan edeltävästä näyttelystä H:n 😉

    

Muuten meidän kesään ei kuulu mitään ihmeellistä. Näyttelyissä ei olla tuon Lapinlahden näyttelyn lisäksi käyty ja muutenkin ollaan touhuiltu vain omaksi iloksi.
Tai no… Bea on sitä iloa tuottanut vähän muillekin, kun pääsimme Bean kanssa mukaan Suomen Karva-Kaverit ry:n toimintaan 🙂 Suomen Karva-Kaverit siis järjestää vapaaehtoisuuteen perustuvaa eläinterapiaa vanhuksille, lapsille, kehitysvammaisille jne. Ennen toimintaan pääsyä piti läpäistä testi ja Bea pääsi sen heittämällä läpi 🙂 Testaaja sanoi, että tämä kaveri ei kyllä hätkähdä varmasti juuri mistään – ja se on varmaan ihan totta! Bea on kyllä kuin luotu tuohon hommaan ja olen niin iloinen että päästiin tällaiseen viralliseen touhuun mukaan 🙂