Tänään pakkanen paukkuu täällä susirajalla yli 30 asteessa. Me vietellään koirien kanssa kotipäivää. Ei taideta edes lenkille tänään lähteä. Koirille nämä kelit ei meinaa mitään, mutta itsellä ei tahdo henki kulkea kun ilma on niin raaka. Täytyy katsoa, miten lähtee lauhtumaan päivän mittaan. Me kyllä tykätään muuten talvesta tosi paljon, koska lumi tekee luonnosta niin kauniin. Ja koiratkin pysyy niin ihanan puhtaina lenkin jälkeen 😉 Ja onneksi nämä kovat pakkasetkin olleet tänä talvena vain hetkittäisiä!
Eilen oli aika optimaalinen ilma lenkkeilyyn. 15 asteen luokkaa pakkasta. Otin vaihteeksi kamerankin mukaan lenkille, koska oli tarkoitus, että koirat pääsisivät juoksemaan irti ja iloisena juoksentelevien koirien kuvaaminen on minusta suunnattoman antoisaa. Meillä koirat on joutuneet harmi kyllä viime aikoina kulkemaan paljon hihnassa lenkkinsä. Ihan syytä syystä, että monet meidän vakio-lenkkitiet on ummessa. Lisäksi meidän lähimetsiä on hakattu urakalla aukoiksi ja harvennettu. Ei sinne ole metsäkoneiden sekaan menemistä, vaikka toki koneiden jälkiä pitkin muuten pääsisi. Maisema ei toki enää kaunis noiden koneiden jäljiltä ole..
Lisäksi meillä on ollut täällä havaintoja susilaumasta lähialueella. Koiratkin on käytöksellään meille siitä kertoneet, joten tällöin koetaan turvallisemmaksi pitää koirat hihnan mitan päässä itsestämme
Mutta eilen koirat pääsi irrottelemaan sydämensä kyllyydestä ja kuvat kertokoon, miten koirat nauttikin tästä kun ei hihnat rajoittaneet menoa 🙂
Täällä edelleen odotellaan juoksujen alkamista. Tiedän, että odottavan aika on ollut pitkä useammassakin osoitteessa, mutta uskon todella, että odotus pian palkitaan 🙂
Seuraavan päivityksen on jo pakko sisältää tietoa lähestyvästä pennun tuoksusta…